Olen vuodesta 1982 lähtien ollut erilaisissa yliopistollisissa viroissa ja tehtävissä Helsingin, Jyväskylän ja Tampereen yliopistossa. Parhaillaan toimin määrä-aikaisena ja osa-aikaisena sosiaalityön professorina Tampereen yliopistossa. Yliopistolla minulla ei ole ollut koskaan vakituista virkaa, minulla on siis runsaasti elämänkokemusta määräaikaisista työsuhteista. Hienosta tittelistä huolimatta kuulun runsaslukuiseen hyvinkoulutettujen naisten prekariaattiin. Olen aina pitänyt opettamisesta, jota olen ehtinyt harrastaa runsaasti. Viime aikoina opetusta kuten tietysti kaikkea muutakin - on tehostettu niin voimakkaasti, että sitä tuntuu olevan aivan liikaa.
Opettamisesta on tullut ilotonta pakkopullaa. Olen tutkinut ja opettanut sosiaalityötä, sosiaalipolitiikkaa ja naistutkimusta, lähinnä määrittelisin itseni organisaatioiden tutkijaksi. Väitöskirjani, Kohtaamisia byrokraattisilla näyttämöillä (1995) on luetuin teokseni. Teoksessa lähestyn erilaisia katutason byrokratioita useammasta näkökulmasta, arkkitehtuurin, esineiden, asiakkaiden ja työntekijöiden vuorovaikutuksen jne. Hyvin monet ihmiset pitivät aikoinaan myös omaelämäkerrallisesta teoksestani Nilkin Naamio (1990), missä kuvaan elämääni sosiaalityöntekijänä. Viimeisin kirjoittamani teos on Julkinen tila ja valtion yhtiöittäminen (2002), joka mielestäni ansaitsee enemmän lukijoita kuin on saanut. Tuotantoani luonnehtii lähinnä tieteidenvälisyys, omaperäisyys ja innovatiivisuus. Viimeinen tutkimukseni, julkisia tiloja ja niiden tekijöitä ja ylläpitäjiä käsittelevä, sekä sen pohjalta syntynyt teos, ajoi minut epätoivon ja raivon partaalle, viimekädessä myös politiikkaan. Yhtäältä havaitsin tutkimuksen myötä, että Suomessa on toteutettu sellaista uusliberalistista politiikkaa, joka on hävittämässä kokonaan julkisen sektorin, siis julkista koskevat pelisäännöt ja toki omaisuudenkin.
Toisaalta havaitsin, että uusliberalistinen käänne on tapahtunut kansalaisilta kysymättä siis politiikan ulkopuolella. Myös suomalainen yliopistolaitos on niin syvällä uusliberalismissa, että siellä on vain niukasti tilaa sellaiselle tutkimukselle, joka tarkastelee kriittisesti uusliberalismia ja sen hallinnollista pikkuveljeä New Public Managementia. Haluni lähteä mukaan politiikkaan kumpuaa vahvasti juuri viimeisimmästä tutkimuksestani. Aikaisemmat tutkimukseni, jotka eivät olleet läheskään yhtä tärkeitä kuin viimeisin, ovat saaneet paljon enemmän huomiota ammattilehdissä ja ylipäänsä mediassa. Älysin pitkän ihmettelyn jälkeen, että "tulokseni" ovat poliittisesti niin arkaluonteisia, ettei niistä haluta puhua. Uusliberalismia halutaan edistää Suomessa ilman julkista keskustelua. Osallistuin tutkijana erääseen attacin järjestämään paneeliin muistaakseni vuoden 2002 eduskuntavaalien edellä - missä valittelin yksinäisyyttäni kriittisenä tutkijana. Silloin Thomas Wahlgren sanoi, että täällähän nyt on kuitenkin paljon samanmielistä väkeä paikalla. Se oli oivallinen huomio, minkä jälkeen olenkin osallistunut erilaisiin kansanliikkeisiin ja kokouksiin ja politiikkaan kun vain tutkimukselta ja opettamiselta ehdin. Vaikka juuri kyseenalaistinkin kriittisen tutkimuksen ja opettamisen mahdollisuudet toisenlaiseen politiikkaan, ovat ne edelleen pääasiallisin tapani yrittää muutosta.
