perhe, suku ja ystävät

        Olen syntynyt Helsingissä uudenvuodenaattona 1948 pienyrittäjä perheeseen, johon syntyi lisäkseni toinen tytär. Vanhemmillani oli pieni kuljetusliike Kalliossa, jossa ehdin itsekin olla auttamassa opiskeluaikanani muutaman kuukauden ennen kuin vanhempani kuolivat ja myimme yrityksen. Asuin osan lapsuudestani ja kävin mm. kansakoulun Kalliossa. Vaikka sisareni kanssa synnyimmekin Helsingissä, olivat vanhempani muuttaneet maalta, isäni Lemiltä ja äitini Mäntyharjulta. Suurimman osan lapsuudestani ja nuoruudestani asuin Länsi-Pakilassa, minkä muuttumista työläisten asuin-alueesta keskiluokkaiseksi pääsin omin silmin havainnoimaan ja elämään vuoteen 1982 saakka.
   
        Kaksi vanhinta lastani vietti lapsuutensa Länsi-Pakilassa vanhempieni aravanlainan avulla pystyttämässä omakotitalossa. Muutimme alkujaan entisen mieheni työn perässä Jyväskylään, missä myös itse tein yliopistouraa 16 vuotta. Tuo aika Jyväskylässä ja yliopistossa 1980-luvulla oli minusta hienoa aikaa, niin työssä kuin perheessä. Yliopistolla minulla oli loistava työyhteisö tai oikeastaan mielsin lähes koko yliopiston yhteisöksi. Kotona uskaltauduin uuden lapsen tekemiseen lähes nelikymppisenä. Mutta sitten tuli Suomeen lama, yliopisto joutui koville ja avioliittoni kriisiin - feminismini tiukkeni ja mieheni ryhtyi hakemaan lohtua opiskelijoita. Ero oli minusta äärimmäisen vaikea eikä sitä ole helpottanut, että olemme samalla pienellä tutkimuksen ja opettamisen kentällä. Pätkätöissä yliopistolla olevien tilanne on ylipäänsä sietämätön, eikä minun osaani suinkaan paranna se, että entinen mies on vallan päällä samalla kentällä.

        Takaisin syntymäkaupunkiini muutin Jyväskylästä vuona 1998 ja olen "nauttinut joka sekunnista", millä tarkoitan lähinnä, että kotiseutu muuttuu iän myötä entistä tärkeämmäksi. Kun paluumuuton jälkeinen kuherruskuukausi meni ohi, olen muuttunut kriittiseksi Helsingin kaupungin toimia kohtaan. Osaltaan kaupunginkin toimet ovat saaneet minut ryhtymään politiikkaan. Seurasin esimerkiksi tutkijan ominaisuudessa Töölönlahden musiikkitalon suunnittelua ja jouduin sitä myöten toteamaan, että raha siinä jyräsi sekä halvat huvit että esteettisesti miellyttävän ja historiallisesti tärkeän miljöön (Helsingin strategiat ja Töölönlahti. Yhteiskuntasuunnittelu 3-4/1999). Vaikka pidänkin itse lähinnä klassisesta musiikista, on myönnettävä että se on erilaisten eliittien musiikkia, joka vaatii arvoisensa arkkitehtoniset puitteet. Tämä eliittikytkös ei suinkaan tule vähenemään sillä, että musiikkitalo sijoitettiin kaupungin keskustaan, missä tontti on kallis ja talo vaatii erikoisrakenteita tärinän ja äänten vuoksi.

        Olen kolmen täysi-ikäisen lapsen äiti, joista nuorin syntyi Jyväskylässä ja asuu vielä kanssani, kaksi vanhinta muutti Helsinkiin jo minua ennen. Minulla on kolme lastenlasta, joista kaksoset Aada ja Eskil (11v) asuvat äitinsä, Jennyn, kanssa. Kolmas lapsenlapseni Otso asuu isiensä, Juhan ja Sakarin kanssa. Jennylla ja kaksosilla on myös kaksi koiraa, Tiuku (2v) ja Tuisku (2kk). Olen siis kolmen lapsen äiti, kolmen lapsenlapsen ja kahden koiran mummi. Olen myös mummotutkija sanan kaikissa merkityksissä. (Moderni mummo, Gerontologia 1/2002). Tutkimukseni ja oma kokemukseni mummona olemisesta kertovat samasta asiasta: Kun hyvinvointivaltio pettää astuvat sukulaiset korvaamaan sosiaaliturvaa ja julkisia palveluita. Keskimmäinen poikani, Matti meni kesällä 2006 naimisiin monivuotisen parinsa Millan kanssa, joten olen myös yhden miniän anoppi. Minulla on runsaasti ystäviä, joista suurin osa on siunaantunut joko työn tai lasten kautta. Näen lapsiani, muita sukulaisia ja ystäviä aivan liian harvoin. Ikä ja liian paljo työ verottavat muuta elämää.